Lahen D

Missä on Lahen D?

Design koetaan Suomessa yhä tuotteiden muotoiluksi, hivenen elitistiseksi ja ylelliseksi asiaksi. Arkipäivä ei ole designia - vai onko sittenkin?

Lahessa se on. WDC2012 vuoteen osallistuvassa Lahen kaupungissa design ja muotoiluajattelu viedään arkipäivän suunnitteluun. Lahen kaupungin hankkeissa kaupunkisuunnittelua avataan uudella tavalla asukkaille:

Meidän Aleksi lanseerataan taidelauantaina 3.9.2011. Meidän Aleksi on Lahden kauppatorin ja Aleksanterinkadun kehityshanke, joka on tarkoitus toteuttaa asukaslähtöisesti. Toteutuksessa on kaupungin lisäksi mukana Lappeenrannan teknillisen yliopiston Lahden yksikkö, Muotoiluinstituutti, Aalto yliopisto sekä Lahden tiede- ja yrityspuisto. Suunnittelun ensimmäinen vaihe kestää kevääseen 2012 ja sen aikana tulee olemaan erilaisia mahdollisuuksia osallistua ja ideoida aluetta.Koko rakennusprojektin on tarkoitus valmistua vuonna 2015. Suunnittelun perustana on toriparkin rakentaminen sekä Aleksanterin kadun muuttaminen kävelykaduksi. Näiden yhteydessä on mahdollista tehdä suurempiakin muutoksia, joihin kansalaisten on nyt mahdollista vaikuttaa.

Urbaani Ratas pyörähtää käyntiin 22.9.2011 autottomana päivänä. Ratas on asukkaiden, muotoilijoiden, kaupunkisuunnittelijoiden ja tutkijoiden yhteinen foorumi, jonka keskeisenä tavoitteena on työstää Lahen kaupungin keskustaan liittyviä pyöräilysuunnitelmia. Lahti on jo hyvä pyöräkaupunki. Kaikista Lahden kaupungin sisällä tehdyistä matkoista 14 % poljetaan pyörällä. Aina voi silti parantaa! Lahti tavoittelee jopa 50 % lisäystä pyörällä kuljettujen matkojen määrässä lähimmän kymmenen vuoden sisällä. Muotoilua tarvitaan, jotta kasvavat pyörämäärät osataan ottaa huomioon liikenneratkaisuissa ja pyöräpysäköinnissä.

Missä on Lahen D? Se on meissä kaikissa. Älä jää lehdelle näppistelemään vaan liity kiireesti mukaan kansalaisraatiin!

Lahen D on kansalaisraati, johon voi osallistua kuka tahansa Lahden seudun asukas, jolla on halua vaikuttaa Lahden seudun tulevaisuuteen. Raatilaiset pääsevät osallistumaan sekä kaupungin kehityskohteisiin että muihin alueella tehtäviin tuotekehitysprojekteihin (osa näistä on yritysten projekteja). Osallistumisesta ei makseta palkkaa, mutta joihinkin tutkimuksiin osallistuvat saavat pienen korvauksen.

Jatkossa osallistujille voi tulla kutsuja osallistua erilaisiin kyselyihin ja tutkimusprojekteihin. Osa kutsuista lähetetään kaikille raatilaisille ja osa vain tietylle taustatietojen perusteella valikoidulle ryhmälle. Osallistujien yhteystietoja ei käytetä muuhun kuin näihin tutkimuksiin liittyvään viestintään, eikä niitä luovuteta ulkopuolisille tahoille. Osallistuessaan raatiin henkilö suostuu siihen, että häntä voidaan kuvata tutkimuksen aikana. Nämä kuvat ja videot ovat kuitenkin vain tutkimushenkilöstön käyttöön, eikä niitä ole tarkoitettu yleiseen jakeluun.

Lisätietoja

Kaisa Savolainen, innovaatioasiantuntija
Lahden tiede- ja yrityspuisto

Riikka Salokannel, kehitysjohtaja
Muotoilu/ design
Lahden tiede- ja yrityspuisto

Riitta Niskanen, projektipäällikkö
Lahden keskustan kehittäminen
Kunnallistekniikka, Tekninen ja ympäristötoimiala
Lahden kaupunki

Sulje