GreenCity vastaa ympäristökaupungin kasvun haasteisiin.
GreenCity –ohjelma on realistinen unelma energiatehokkaasta ympäristökaupungista, jossa asukkaan ääni kuuluu entistä paremmin . GreenCity on Lahden kaupungin EAKR – rahoitteinen kehitysohjelma, jonka tavoitteena on edistää ekologisen kestävän kehityksen päämäärien etenemistä kaupungin toiminnan ytimeen. Matkaa sinne on paljon ja vähän – asiasta riippuen. Tutustu GreenCityn kehittämistoimenpiteisiin .
Lahti on Suomen ykkönen jätteiden lajittelun, kierrätyksen ja hyötykäytön suhteen. Päijät-Hämeen Jätehuollon pitkäjänteisen työn tuloksena jätteistä kyetään Lahdessa hyödyntämään peräti 94 %. Vuoden 2012 keväällä valmistuva Lahti Energian uuden sukupolven kaasutusvoimalaitos KYVO2 vie Lahden jäteosaamisen jälleen uusille urille. Hankkeen innovatiivisuus noteerattiin myös Pohjoismaiden ministerineuvoston Energiakunta 2011 kilpailun finaalipaikalla. Ekologisuus kumpuaa arkipäivän tekemisestä. Lahtelaisen asukkaan keittiössään lajittelema jäte palautuu sähkönä ja lämpönä takaisin samaan keittiöön.
Tiiviisti rakennettu Lahti kasvaa paraikaa vauhdilla. Kaupunkirakenteen eheys, kauniit harjumaisemat ja järvet sekä entistä nopeammat yhteydet luovat puitteet laadukkaalle arkipäivälle. Lahti kehittää urbaania ydintä voimakkaasti kevyen ja joukkoliikenteen ehdoilla. Kävelykeskustan ei tarvitse olla autio. Lahden kaupungin GreenCity ohjelma on uudenlaisen yhteistyön rakentamista alueen asukkaiden, yritysten ja kaupungin kanssa, keskustelun avauksia, teknologioiden testausta ja ympäristöliiketoiminnan kasvua.
Asukaspalaute on vaikuttanut Green City kehittämisohjelman painopistealueisiin. Sinun ajatuksesi ovat tärkeitä etsiessämme ratkaisuja ympäristökaupungin kestävään kasvuun.
"Olennaista ei ole rahan määrä vaan tahtotila, joka ohjaa jokapäiväisiä valintoja." lahtelainen asukas.
Asumisen kaupunki
Lahti tarjoaa elämänlaatua ja energiatehokkuutta Lahti tarjoaa ympäristön toimivalle ja hyvä...
Elävä kaupunki
Elävä kaupunki saa hyvälle tuulelle Uusi keskustasuunnitelma elävöittää Lahden kaupungin kes...
Työn kaupunki
Lahdessa on töitä tulevaisuudessakin Päijät-Hämeen maakunnan työpaikoista Lahden kaupungin a...
Puhdas kaupunki
Puhdas kaupunki on kaikkien juttu Vesijärven kunnostustyö on lahtelaisen ympäristötyön i...
Strategiat ja ohjelmat
GreenCity kehittämisohjelma pohjautuu Lahden kaupungin strategiaan 2025, jonka tavoitteena on keh...













